tiistai 19. joulukuuta 2017

Woah.

Jälleen kuukaudet vierineet ja muutokset rassanneet elämäämme. Nyt ollaan oltu pian kaksi kuukautta suurimmaksi osaksi porukoilla, koska olen hetkisen töissä tutussa ja turvallisessa paikassa. Tammikuun lopussa sitten pakkaan kissatkin mukaan ja vien ne meidän uuteen kotiin Äänekoskelle. Eihän siellä Soinissa asumisesta mitään tullut. Tai kyllä nyt mitään ja jään ikuisiksi ajoiksi ikävöimään rakasta hellaa, mutta hirvet pihassa oli mullekin yksinään liikaa. Pelkäsin jotain Akakabutosusihybridejä, ku koirat välillä piti kauheen räkytyksen ja ku meni kattoo pihalle harjanvarsi mukana nii siellä ollu mitää. Apua. Noh kuitenkin, pitää nyt kattoa miten sitä kotiutuu mihinkin, eihä mulla oo muuta ku aikaa. Slava ei varmaan muuta olleskaan tuonne suurkaupungin sykkeeseen (:D), vaikka kai mä välillä otan sen mukaan. Kattoo nyt.

Andysta on kasvanut iso poika, säkä sillä on 61.5 cm ja painoo en oo kattonu vähää aikaa, mutta voisin kuvitella että ~25 kg. Ku ei noi oo raskaita koiria, hyvin kevyt rakenteisia. Omaan silmään Andy näyttää iha pienelle pojalle, mutta sitten ku se on Slavan vieressä niin tajuaa ettei se niin pieni olekaan, ku kasvanut ohitse Lärpystä ihan huolella. :D Slavan säkä on ~55cm. Andyn turkkikin on jo huomattavasti pidempi ja pörröinen niin sekin sitten sellaista suuruusilluusiota huolella.

Ilkka ja Vilkki ne on ku paita ja perse. Ilkka sanoo aina IIIIIII ja se on kova syömään. Hyvä ettei vie eväitä suusta. Onhan se hyvä että lapselle ruoka maistuu, Vilho kun on aina ollut niin ranttu.




Tänään selailin vähän jo alustavasti mietintämyssyyn näyttelyitä. Ku Andy pitäs viedä kehää kiertämään. Keväällä olisi Lahdessa ja Vaasassa mahdolliset, Lahdessa kun asuu Suvi ja Vaasassa isosisko. Ehtis käydä Jyväskylässä ainakin kaksissa mätsäreissä. Pitäs vaan opettaa toi koira seuraa ja seisoo. Jotenkin vähän on koulutus retuperällä. Reppana osaa ees kulkee kunnolla hihnassa... Miten niin ollaan asuttu metsässä. <D Nyt varmaan pitäs Äänekoskella Andyn kaa koirapuistollakin ja kysellä paikallisista koiraryhmistä apua ihan näyttelyharjotuksiinkin, mutta vaikee kysellä etukäteen ku etenkää nyt joulunaikaan ei tiedä, että miten on kämpillä ja sitte ku oon siellä nii oon väsyny enkä jaksa ees aatella. Oikeesti varmaan joku syöpä, ku oon ollu jo melkein puol vuotta iha yliväsyny koko ajan. Tänäänkin ollaan nukuttu päikkäreitä ja harkitsen tässä vakavasti päikkäri kakkosia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti