lauantai 28. helmikuuta 2015

Jos vain pyydät, en tiedä mitään sen tärkeämpää







Pidettiin pienoiset kuvaukset tossa Annin kanssa. Jo joskus viime viikonloppuna puhuttiin että vois kuvaa mua ja Elviiraa, mutta nyt vasta saatiin aikaseks. :D Kauhee ku naama on turvonnu kaikesta juomisesta, ei oo kivaa, iha oikeesti, nää kuvat alkaa herättää mua, ettei varmaan pitäs juua... XD

Elviirasta ei oo mallikaniks! Se ei millään meinannu olla nätisti sylissä, vapauden kaipuu oli liian suuri ja yhessä vaiheessa se hyppäskin olan yli reppariin! Siinä sitä hetken aikaa kökötettiin ennen kuin neidille sopi loikata alas. Ei se heti kiinni antanu, mutta yllättävän kiltisti ilman herkuilla lahjomista eli pienet karkaamiset ei haittaa. :D

KATTOKAA ELVIIRAN NAAMAA XD

Mokoma - Silmäterä

torstai 26. helmikuuta 2015

I'm gonna break your little heart

Tunteja kestävä itkukohtaus, pari tuntia unta, krapula aamu ja eilisen meikit, täydellinen mahdollisuus ottaa selfie! Toimettomaksi en aamusta jäänyt, vaan jo kymmenen kieppeillä lähdin ulos Tahvon kanssa. Se pitää nyt opettaa ulos, vaikka en vieläkään halua, mutta mieluummin nyt kun on märkää ja ällöä ulkoa, ettei se halua olla siellä niin kauheasti. Kesällä se nimittäin kuiteskin karkaisi, kun meillä on kesällä melkein 24/7 ovi auki. Tahvo pieni kiipesi puuhun ja siltä meni ainakin vartti keksiä miten sieltä tullaan alas, vaikka onhan se edellisessä kodissakin ollut ulkona ja kiipeillyt. Liekö taidot ruosteessa vai oliko meidän pihamännyssä liikaa haastetta? :D
Pakollinen "taas lähtee" teinipeili piristää aina kavereiden iltaa whatsappin sekä messengerin kautta ja kommentti "olipas yllättävä näky" tuli tutuksi. Noh, meillä oli Nean kanssa laatuaikaa! Illasta sitten piti jatkaa tätä loistodieettiä, jolla läskit lähtee: vitusti sipsiä.
Illan mittaan ne sipsit kuitenkin päätyivät lattialle, koska sanottiin "heitä niit sipsei" ja no, minähän fiksuna lapsena heitin. Eilen sitten syötiin lettuja ja katsottiin ainakin kolme suomalaista leffaa, jotka olivat melkein hyviä. Niinku suomalaisiks elokuviks!

Mutta nyt loppuloma menee kotona istuessa, Slavan kanssa ulkoilessa, piirtäessä, koodatessa ja ulkoasun toteutusta näpertäessä, sekä toivon mukaan kirjoittaminenkin edistyy! Oli ihan riittävästi draamaa taas yhdelle illalle, joten nyt on oikeasti ihan hyvä vaan luovuttaa suosiolla ja himmailla kotosalla!

Tekisipä vähä mieli kaivaa suksetkin esille ja lähteä rämpimään tuonne umpihankeen niiden kanssa, mutta saa nähdä jaksanko sitä kaatuilemista, mutta ainakin potkurilla lähetään Salvadorin kaa ajelee taas!

All Time Low - Break Your Little Heart


NIIIIIN! Sitte muuten mun ehkä toka lemppari bändi, All Time Low tulee Suomeen kesäkuussa! Mä oon ihan menossa. Maanantai aamuna heti ennen ysiä oon päivystämässä lippuja netistä ja en tiiä miten maltan nukkua ennen maanantaita, ku meinaa nyt jo hypityttää seinille! SIIS ATL TULEE SUOMEEEEEEEEN!!! Voi keikat sentään, ku viette mun rahat! 

Ekaks piti mennä provinssiin kattoo Hollywood Undeadia, mutta ei tarvinnu ees miettiä että kumpaa meen kattoo mieluummin. Siis vaikka Hollywood Undead on mahtava ja haluisin tosi paljon nähdä ne livenäkin, niin All Time Low voittaa kaiken muun paitsi Black Veil Bridesin (ja ehkä of mice&menin, en oikein osaa päättää!), jotenka sillon on mentävä ATL:a kattoo!

Ei sit tiiä jos lähtis Joelin ja sen kavereiden kanssa Kuopio rockiin, mut pitää nyt kattoo huoliiko sen ystävät mua ees mukaan ja onko rahaa. :D

Nyt joka tapauksessa mä meen skannaa parit linet, että voin värittää koneella! Siis en oo sitäkää tehny varmaa oikeesti puoleen vuoteen kohta, kauheeta! Onneks artblock on päästäny irti tahmatassuillaan jo vähäsen. :3

lauantai 21. helmikuuta 2015

Kilometripostaus koirista

Huomaa että kelit lämpenee ja on jollain tasolla kevättä ilmassa, vaikka on vasta helmikuu: mulla on nimittäin ihan kauhee koirakuume! Eikä vaan koirakuume, vaan myös hirveä himo uuteen pitkäkorvaan Elviiran ystäväksi. Eniten kiukuttaa se fakta, etten pysty ottamaan mitään uutta lemmikkiä, en edes sitä haaveilemaani kultakalaa.

Oon elämäni aikana haaveillut monenlaisesta eri koirasta, joista puoliakaan en varmasti ikinä tule ottamaan niiden vääränlaisen käyttötarkoituksen vuoksi.

Siperianhusky on varmaan se lapsuuden lemppari, eikä mikään olisi ihanampaa kuin työskennellä hyskytarhalla. Huskyista on jopa hieman kokemusta, mutta nekin kokemukset rajoittuvat kitukasvuisiin pentuihin, joita sai alkuun hoitaa kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa pitääkseen ne hengissä. Huskyista rakkain tulee aina olemaan Joose, nykyiseltä nimeltään Hukka. Mun on pitänyt nähdä se monesti sen jälkeen kun se lähti mun luota uuteen kotiin, mutta aina sitten on ollut jotain, kun se on ollut kaverin luona hoidossa.


Joose/Hukka oli riiviö, heti jo huomasi että se oli koirana ihan erilainen kuin ne, mitä mulla aikaisemmin oli ollut. Se tarvitsi paljon enemmän aktivointia ja touhua, onneksi lapsi tuli Slavan kanssa hyvin toimeen niin saivat touhuta yhdessä. Kylällä asuessa oli muutenkin Slavan kannalta hirveän hyvä, että oli toinen koira, joka oli niin reipas. Auttoi Slavaa selviämään vähän paremmin peloistaan.

Laumanvartijat ovat aina kiehtoneet. Kaukasianpaimenkoiran eteen voisin melkein tappaa, mutta tiedän että omat taitoni eivät ainakaan vielä tässä vaiheessa riittäisi mitenkään sellaisen kasvattamiseen. Isot koirat eivät pelota, varmastikin johtuen siitä, että kun olin ihan pieni niin meillä oli newfoundlandinkoira. Ei siis tosiaan laumanvartija, vaan rauhallinen nössykkä, jonka päällä ne melkein vauvaikäiset lapset kiipeilivät eikä se aina tainnut edes herätä. Mutta se totutti isoihin koiriin ja pienestä pitäen olen nimenomaan tahtonut ison koiran. En mitenkään henkisen pippelin jatkeeksi, vaan musta jotenkin vieläkin tuntuu, että pikkukoirat menee heti "rikki" tai jotain, vaikka meillä onkin noi pikkukoirat olleet jo tosi kauan!

Nalle

Islanninlammaskoira, saksanpaimen, akita, venäjänvinttikoira... Lista on suorastaan loputon. Oon ihaillut niin monia koirarotuja, perehtynyt niihin ja vaikka alun perinkin tiennyt, että ei sellaista voi ottaa, on niiden kuvia googletellut tuntikausia.

Vuosien jälkeen kuitenkin on yksi koirarotu on pysynyt haaveissa tähän päivään saakka realistisena, nimittäin belgianpaimenkoira tervueren. En hirveesti oo belgien kanssa tekemisissä ollut. Yhel kaverilla on, sekä siellä kasvattajalla, josta Nappi ja kissat on haettu. Eli täysin vieras rotu ei näin "livenäkään" ole, mutta nimenomaan tervueren on. Kaikilla on groenendaeleita, jotka ovat tajuttomat hienoja koiria. Mutta pinnallisena ihmisenä voin sanoa suoraan, en enää ikinä halua mustaa elukkaa, oli se mikä hyvänsä. :D Mutta tervuerenien luonne kiehtoo muutenkin enemmän ja tiedän että sellaisen tulen vielä jonain päivänä tiimiini hankkimaan. Ehkä siihen menee kymmenenvuotta, mutta kuitenkin.

Harrastuskoiranahan tervueren on ainakin lukemani perusteella melkeimpä loistava. Se on energinen, fiksu ja haluaa tehdä. Motivoituvuutta suorastaan kaipaan koiralta. Slava on ollut aina kehnosti motivoitavissa. Kotona sisällä jutut onnistuu, mutta jo kotipihassa saattaa korvat hävitä, ruoka ei todellakaan kiinnosta jos sadan metrin sisällä on vierasihminen, jota pitää pelätä... Siksi onkin ollut jotenkin hirveän hauskaa aina, kun joidenkin muiden koirien kanssa ollut tekemisissä ja niitä voi huijata ruualla. :D

Toinen koira, jonka haluaisin ihan ehdottomasti on rescue koira. Selaan jatkuvasti esimerkiksi rekku rescuen sivuilla ja toivon, että voisin antaa jollekin niistä koirista kodin. Slavahan on tavallaan rescue koira, mutta yksityisen kautta. Eikä Slava ole missään tarhalla asunut, eikä mitään. Siksi tiedän että oikea rescue koira voi olla vaikea ja ettei sen kanssa elämä ole missään vaiheessa helppoa. Mutta senkin tiedän, että jos ikinä tulee mahdollisuus, niin varmasti homaan rescue koiran.


Oon mä vähän sitä miettinyt, että ei mulla varmaan pitäisi olla kuin yksi koira kerrallaan, että riittäisikö mulla loppujen lopuksi oikeasti motivaatio ja energia kahdenkin koiran hoitoon. Tällä hetkellä meillä on kolme koiraa, ennen oli neljä. Mutta en mun itse ole tarvinnut hoitaa kuin Slava. Siis tietenkin ruokkimiset ja aamukusetukset tietenkin,eikä aina niitäkään jos on sattunut väsyttämään. Mä en lenkitä juuri koskaan Nappia ja Mimiä. Pikkukoirat eivät osaa kävellä hihnassa nätisti, jonka vuoksi kolmen koiran taluttaminen on vaikeaa, joten niitä ei tule vietyä kolmestaan Slavan kanssa mihinkään. Yleensä sitten touhuan pikkukoirien kanssa enemmän pihassa, mutta en kauheasti sitäkään. On mulla siitä sinänsä huono omatunto, mutta ei mulla oo niihin niin vahvaa sidettä kuin Slavaan.

Mimmi

Koirahistoriaahan mulla riittää. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, kun olin pieni, meillä oli nöffi. Olin muistaakseni eskari-ikäinen kun Nalle lopetettiin. Sitten meni monta vuotta ennen kuin perheeseen tuli uutta koiraa. Kavereiden ja sukulaisten koirien kanssa kuitenkin olen ollut aina tekemisissä, eikä mulla ole varmasti ikinä edes koiratonta kuukautta ollut. Oisinkohan sitten ollut ehkä... Kakkosluokkailainen (plus miinus pari vuotta lol), kun isosisko silloisen poikaystävänsä kanssa hommasi koiran. Sellainen sekarotuinen sekopää. Ei niillä ollut sille tarpeeksi aikaa, Mimmi oli sellainen energiapakkaus, joka olisi tarvinnut jatkuvasti tekemistä, ihan vääränlainen koira niille, joka sitten purki energiansa vetämällä ja riehumalla, että siskon käteen tuli jotain. Olisko ranne nyrjähtänyt tai vastaavaa, sitten ne päätti lopettaa Mimmin, ei se ollu ku ehkä parivuotias jos oikein muistan. Oon vieläkin vähän katkera siitä. Vieläkin vakaalla lapsenuskollani nimittäin olen varma siitä, että jos olisin saanut Mimmin asumaan meille, olisin saanut kitkettyä siitä pahoja tapoja, koska minä sitä muutenkin hoidin aika paljon, vaikka sen taluttaminen yksin oli käytännössä mahdotonta pienikokoiselle Kridulle. Mutta elämä on.

Vuonna 2007 keväällä sitten meille tuli Nappi. Olin kinunnut koiraa varmastikin Mimmin lopettamisesta lähtien ja kyllä se vuosien ruikutus auttoi. Suurin syy taisi olla koiran hankintaan se, että meidän silloinen kani Halla sekä kissa Minttu kuolivat molemmat ja ei kai meillä kukaan osannut ilman lemmikkiä olla. Ensimmäinen määräys oli, että koiran oli oltava pieni. Minä halusin japaninpystykorvan ja isä päätti, että hän ottaa schipperken. Niinpä meille tuli molemmat pienellä aikavälillä. 2010 syntyivät Napin vahinkopennut, joista toinen oli kirjaimellisesti vammanen. Sepi siis jäi vähän pakostakin meille, vaikka kyllä myöhemmin huomasi, ettei sen vammajalka elämää haitannut mitenkään.




Talossa oli siis kolme koiraa, äitistä tämä oli jo aivan liikaa, mutta mitä tekee Kridu, joka on rahoissaan ja juuri täyttänyt 18? Hommaa tietenkin koiran. Kun vuonna 2012 toukokuussa täysin kahdeksantoista, Slava muutti meille seuraavalla viikolla.

Slava ekana iltana meillä

torstai 19. helmikuuta 2015

Let's get fucked up

Hollywood Undead - One More Bottle

Istun lattialla, kuuntelen kivoi biisei, alottelen golden capilla odotellessani että kyyti saapuu. Mulla on ollu yllättävän hyvä fiilis pitkään, vaikka oon joutunu käsittelemään monenlaisia juttuja, joista osa on uusia, osa liittyy vanhoihin asioihin. Sitä vaan alkaa miettii, että voinkohan mä oikeesti sittenkin selvitä? Eikö mun tarviikaan kuolla sanotaanko vuoden sisään? Se on aika hassua, miten en voi pahoin, vaikka parin viikon takaiset draamat sattuu vieläkin. En mä muuta tiiä ku sen, ettei kannata selkeästi luottaa oikeasti keheenkään, vaikka uuden vuoden lupauksen teinkin, että pitäs yrittää luottaa enemmän. Multa vietiin viimeinenkin syy pois, mutta en mä anna sen estää mua olemasta ilonen.

Tietenkin nyt ku mä sanoin noin, niin varmaan iskee kohta joku kauhee masennuskausi taas, joka vetää mut viettämään unettomia öitä sängyn pohjalle niin väsyneenä, ettei jaksa edes itkeä. Mutta aion mä oikeesti yrittää.

Mä haluisin kauheesti lopettaa koulun käynnin. Siis mä tykkään tosta alasta, tykkään mun kaverista siellä, tykkään jopa opettajista yllättävän paljon mun auktoriteetti ongelmaan nähden. Mutta kun en mä vaan pärjää siellä. Kyllä mä osaan wireoit tehdä ja tulostaa, mutta siihen se jää. Jälkikäsittelypuoli on mulle täyttä helvettiä, koulu vie liikaa aikaa harrastuksilta ja oon ollu jo nyt jonkun verran pois, kun en oo krapulaltani jaksanut. Okei, vähänkö huolestuttavan kuuloista, että juominen vaikeuttaa koulussa käyntiä, mutta en mä sitä niin tarkottanu. Koska jos mä tuntisin että mä pärjäisin koulussa ja kaikkea, niin en mä jois aina viikolla.

Eilen sain oudon puhelun, siis se ei ehtiny hälyttää ku ehkä yhen kerran, sen verran että kuuntelemani biisi keskeytyi. Sitten soitin Suvin puhelimella siihen numeroon yöllä, nii kyl joku vastas, mutta en mä ääntä tunnistanut (tai ees kuullu ihan kunnolla) ja sitten ku kysyin et kuka siel nii se katkas. On mulla omat epäilyni, mutta en mä tiiä. Hassua.

Huomenna alkaa loma! Koulusta selvittyäni pääsen kotiin kokonaiseksi viikoksi, jeeeee!!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Raimo Ykkönen

En mää oo kuollu vaikka en oo kirjottanu! On vaan ollu hirveesti kiireitä ja väsymystä, eikä mulla ees oo asiaa. Kunhan nytkin vaan sen verran kirjotan että oon kyllä henkisesti iha menossa mukana!


No mut, tässä on joka tapauksessa Raimo ja ehkä saamme kuulla huomisen jälkeen lisää Raimon seikkailuista, ennen kuin lähdemme jälleen valloittamaan freetimen! Oon kyl iha heikkona tohon Raimon vyölaukkuun, tosi upee. Raimon ois vaan opittava olemaan lätkimättä muijii kalal naamaan.

torstai 12. helmikuuta 2015

Ota joka päivä yli 25 000 askelta päiväs niin saa euron juuston tai kaks

On kyllä menny elämä ryyppäämiseks ja jos se touhu ei lopu, niin sitten se saa jatkua. Ei siis ole mitään kirjoitettavaa, koska ketään tuskin kiinnostaa freetimessä riekkumiset.


Tyylikkäämpääkin tyylikkäämpi selfie. Ei siinä muuta, mutta mun uus pandamekko on maailman ihquin ja Antonyn aurinkolasit oli sitten otettava kuvaan mukaan. Häiriinnyn oikeesti ku mun kädet on suhteettoman läskit muuhun mun kroppaan verraten. :D Vittu muute mitä kusetusta toi pandamekko! Se on kokoa S mutta se on ihan jäätävän iso, että Nea joutu sitten tekee siihen hakaneulapatentin. Äitii yhyy, kavenna mun mekkoo yhyyy.

Ja kuten te kolme ja puoli lukijaa saatoitte huomata, käytin juuri äsken nimiä enkä vaan "kaveri", koska voin. Eli jos koet ongelmaksi että käytän nimeäsi täällä, tuu sanomaan niin puren. Koska voin.

Tunnen melkein omatunnon tuskia, ku en ehi dataa ja olemaan elämätön nörtti yhtään niin paljon kuin tahtoisin! Ehkä tää asia korjautuu ens viikolla, parempi ois! Mutta, nyt lähetään Joelin kaa muutamille. Ei hyväne aika oikeesti. Missä alkoholismin raja menee, ei kai kolmas kerta tällä viikolla haittaa? Melkein hävettää, mutta ei se mitään.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Keep calm and vittu saatana perkele

Käytii vissiin kattomassa vähän Hunkseja ihquraxun kanssa nii minä repäsin ja laitoin mekon päälle! Alan tykätä pikkuhiljaa mun jaloista, mutta en kyllä tykkää tosta käsiläskistä yhtääm. Pitäis ilmeisesti raahata se kahvakuula oikeesti tänne Jyväskylään. Tykkään myös mun uudesta hameesta ja kollegepaidasta ihan hirmusti! Hamekin pääsi tarkastamaan Jyväskylän yöelämän torstaina, hauskaa oli niin kauan kuin oli hauskaa, mutta voi vittu miten paljon draamaa! Olin jo silleen, etten juo enää ikinä, mutta ehkä sittenkin huomenna uudestaan. eikumitä.

Kasvakaa hiukset kasvakaa!
Siis. Minä oon iha kärsiny! Mun jalat näyttää lähinnä dalmatiankoiran turkille! En tosiaan oo ennen tajunnu miten helposti mulle tulee mustelmia. Paitsi että kyllä kaveri yritti selkeesti tappaa mut eilen tosta ranteesta päätellen, vaikka minä vaan kerran varovaisesti näykkäisin. köhkököh. Ihan vahingossa. Yhtään en purrut kovasti koko aika, jos joku sellaista kehtaisi epäillä. No mut hauskinta tässä on se, että näyttää iha tapetulta, mutta ei satu mihinkään. :D

Mutta mutta! Minäpäs hommasin itelleni hoitokoiran! Iski kauhea masennus, kun ei saa omia koiria hoitaa, eikä voinu liikkua ees, koska lenkkeily ilman koiraa on teeskentelyä. Joten netin kautta hommasin sellasen koiran, jota käyn ainakin parina päivänä viikossa lenkkeilyttämässä. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Popoa katsomassa, joka on aivan hurmaava labbiksen ja isovillakoiran risteytys, sellainen n. vuoden vanha energiapakkaus, jonka kanssa käytiin melkein puolentoista tunnin lenkillä. Olin ihan innoissaan taluttamassa koiraa. :D Vähän sisältöä mun köyhään elämään!

Jotenki parasta ku on saanu vähän piirtoinspistä takaste viime aikona! Joku syy tehä helvetisti wireoit koulussa. :D

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Mokomaa perkele!

Mä oon alottanut ainakin satatuhatta kertaa kirjoittamaan, mutta en sitten ole keksinyt yhtään mitään sanottavaa, jonka vuoksi postaukset ovat jääneet tekemättä.

Viikonloppu meni suhteellisen perinteisissä merkeissä. Tulin linja-autolla Viitasaarelle, jäin kaverille, riekuttiin pilkkuun asti, makasin koomassa lauantain ja tänään itku kurkussa takaisin Jyväskylään. Hirmuisen levoton olo ollut koko päivän. Join äsken kupin kahvia niin ei ainakaan väsytä enää, koska oli ihan hirveä olo kun kauhea levottomuus ja samalla väsymys. Äsken meinasin lähteä jo lenkille, mutta sitten tajusin että olen Jyväskylässä, enkä mä täällä uskalla mennä yöllä ulos. Tuskin nyt mitään tapahtus, mutta kyllä mua silti sellaset pelottaa.

Tää viikko täällä ei kuiteskaan oo sen takia ihan hirveä, koska torstaina mennään Passioniin sinkkubileisiin ja sinne tulee ainakin pari ihanaa Viitasaari-ystävää<3 niin ja muitakin! Ei sinne varmaan muita mahdukaan kun kaikki vaan on silleen "hei joo pyysin ton ja ton mukaan ::DD", mutta ei se mitään! Huomenna pitää mennä ostamaan sellane viihteelle menemis paita, mikä sopii mun uuden hameen kanssa, koska tulin siihen tulokseen, että haluan sinne Passioniin laittaa hameen päälle.

Mokoma - Takatalvi

Nyt jos alkas nukkua nii ois hyvä, mutta eiiiipäs väsytä!