lauantai 10. kesäkuuta 2017

Tää on meidän koti



Me aletaan kotiutua jo, kaksi yötä takana Soinissa. Ekana iltana pelotti ihan hirveesti, että joku palottelusurmaaja hyökkää. Mutta ei hyökänny, ainakaa vielä.

Makkari ja olkkari alkaa olla kondiksessa, ellei verhojen kiinnitystä pyykkipojilla ja kaappeihin sullottuja jätesäkkejä lasketa. Olkkarissa on vielä vanha jääkaappikin, mutta se siirtyy sitten, kun muskelikansa saapuu sankoin joukoin puusavottaan. Eiku onhan eteinenkin mattoa vaille valmis, sellainen kulkeutuu Keitsusta sitten joskus, samoin keittiöön.

Keittiö on ihan kamalan kaaoksen vallassa vielä, mutta kattoo jos huomenna jaksaisi alkaa laittaa sitä. Hirvee homma vaa ku pitää tiskata kaikki asiat, mitkä on ollu ulkovarastoissa vuoden. Mutta aattelin kyl et tiskaan ja pesen vaan tärkeimmät astiat ja kodinkoneet, loput piilotan sängyn alle. <D

Ihanaa ku Slavaki on täällä ihan rennosti eikä hermoile. Oli ihan erilainen ku muutettiin esimerkiksi Äänekoskelle. Tää oli hyvä päätös!


Tää talo on kyllä aika rempallaan, eikä oo kovin kaunis näky (varsinkaan piha, voi kauhee oikeesti), mutta onneks mä en oikeesti suuremmin välitä siitä, vaikka tapetit repsottaa yms. Mulle kuitenkin ykkösprioriteetti on, että elukat viihtyy, eikä tähän mennessä oo vaikuttanut mitenkään päin sille, etteivätkö viihtyisi. Tokikin Slava ja Vilho molemmat on sellaisia laumasieluja, että kaipaisivat enemmän hulinaa ympärilleen. Enkä tarkoita mitään kaupunkiasumista, vaan sellaista että olisi enemmän ihmisiä tai elukoita, joita voi härkkiä. <D Melkein tunnen huonoa omatuntoa, kun en halua lapsia, kun noi molemmat rakastaa lapsia. Vilhoki leikki porukoilla aina tuntitolkulla vierailevien lasten kanssa, Slavaki on mielellään osallistunut leikkeihin. Mutta elämä on, kestäkää. 8|

Ja sitä paitsi, tuleehan meille vauvakisu jossain vaiheessa! Otan tässä joku päivä kun tilanne rauhoittuu enemmän, yhteyttä siihen kasvattajaan ja tarkastan milloin nuorempi kissapentue on luovarissa. Laskelmieni mukaan ehkä heinäkuun puolen välin jälkeen, eli voi olla että menee niin pitkälle kissalapsen tulo. Tokikin vanhemmasta pentueesta varmaan olisi vielä pentuja jäljellä ja ne ois hieman yli luovutusikäsiä, mutta!!! ne nuoremmat on Vilhon siskonlapsia! Siis kelatkaa Vilikki-eno. <D Ja musta näytti sille, että ne nuoremmat ois harmaamaskisia, mikä saattaisi kiinnostaa enemmän ihan vain siksi kun Ilarilla oli tummamaski. Mutta saa nyt nähdä miten kissa-asia menee, kyllä se varmasti jotenkin menee!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Muuttotouhuihin

Oon muuten virallisesti nyt puukkojunkkari. Ei sillä että oisin ketään ehtinyt puukottaa, ehei, mutta osoite vaihtui etelä-pohjanmaalle 1.6. Kyllä vain, hylkään tutut maisemat ja siirryn ihan uuteen paikkaan, about sadan kilsan päähän kaikesta ja kaikista mitä tunnen. Varmasti tunnen olevani aina ja ikuisesti Viitasaarelainen ja varmasti muutankin takaisin kotikonnuille jossain vaiheessa, mutta nyt vain on lähdettävä. Täältä päin ei vain löydy taloa mihin vois muuttaa, joten laajensin hakua kauemmaksi ja sitten löysin sopivan paikan.

65 neliöinen omakotitalo, naapureita ei oo puolen kilsan säteellä. Hirveesti hommaa siinä pihassa kuin talossakin, mutta se on pieni hinta siitä, että voin asua koiran kanssa. Vaikka tietystä pelottaakin lähteä kauas kaikesta ja asua yksin omakotitalossa, niin enemmän oon innoissaan. Viitasaarellakin kuitekin asuu enää yks kaveri, jota näkee suhteellisen aktiivisesti, joten ei se oikein riitä syyksi jäädäkään. Ainakaan jos vaihtoehtoina on asua joko porukoilla tässä kirotussa talossa tai muuttaa johonkin typerään kerrostaloasuntoon. Kerrostalo asuminen ei ole vaihtoehto, koska haluan asua Slavan kanssa. Ja muutenkin tyhmää muuttaa sanotaanko vaikka 40 neliönkin kerrostalo kämppään, maksaa siitä sen viitisen sataa euroa vuokraa ja joutua kattoo surkeeta koiraa tai joutua jättämään se porukoille.

En mä muutenkaan oo liian huolissani siitä, etten tunne ketään. Enhän mä muutenkaan näe ihmisiä. Sitä paitsi kesälläkin meillä on rope miitti tulossa, pari ropekaverii tulee sinne mun luokse viikonlopuks. Kyllä kai mä ihmisiä ainakin kerran kuussa nään, jos en muuten niin käyn kotona Viitasaarella.

Sitä paitsi, sillon kun käytiin sitä taloa katsomassa, käytiin Alavudella "Nappilassa" samalla reissulla ja varasin itelleni kissanpennun. Eli vilskettä tulee riittämään, kun Vilikki ja tuleva kisulainen Slavan lisäks asettuvat. Siinähän se kesä menikin jo puunteossa sekä nurmikon leikkuussa. Talvi jännittääkin enemmän, kun ei ole vielä varmuutta auraajasta ja kuinka lämmittäminen lähtee omatoimisesti sujumaan. Oon niin varma, että unohan aina sulkea pellit, apua.

Mutta miksipä ei lähteä kokeilemaan siipiään vähän muuallekin? Ainahan sieltä voi lähteä pois ja tulla häntä koipien välissä takaisin kotiin jos ei lähdekään sujumaan, mutta en nyt tiedä miksi ei sujuisi. Kuitenkin melkein koko ikänsä omakotitalossa asunut, niin ei tule arkisetkin asiat yllätyksenä niin kuin sellaiselle mahtaisi tulla, joka taas on ikänsä asunut kerrostalossa. Sitä paitsi, siellä on koiratarhoja pihassa, jopa ulkokoirallinen kaveri on luvannut tulla loisimaan sinne välillä juoruamaan kissaminttu pullon äärellä.

Muuttoahan ei ole vielä tapahtunut. Toukokuun alun ja kesäkuun ekat päivät olin enolla koiravahdissa, siitä kevätjuhliin ja nyt on viimeisiäkin pakkailuja tehty. Ens viikon aikana kuitenkin muuttopuuhat alkaa. Voi sitä siivoamisen määrää ensialkuun!

Huhhuh.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kuulumiset

1. Valmistuin, nyt olen painotuotantoassistentti. Niin tai siis työtön.
2. En pelannu DS:llä varmaan vuoteen, nyt aloin taas pokemonkouluttajaksi
3. ^ Eli vanha rannevammani on palannut
4. Lopetin Kuolon
5. Slava sterkattiin

Halusin vain kertoa päällimmäiset kuulumiset. Millonkoha jaksas alkaa pitää tätä blogia? Voi olla, että ei ainakaan seuraavaan vuoteen, mutta onneksi on snäppi (jos joku tuttu ei tiedä, niin saa lisää: sleepidaa)

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Outsider

Jos angsti ei kinosta, skippaa.



----

Jos jostakin voisin luopua, se olisi vihantunne. Taas muutama päivä mennyt kauhessa raivon myllerryksessä, mikä tekee musta lähes toimintakyvyttömän, kun en voi keskittyä mihinkään. Haluisin vaan kostaa kaiken, repiä kaiken riekaleiksi ja polttaa kaiken ympäriltäni, mutta mitään niistä en voi tehdä. Tää tunne on toivoton jollain tapaa, vaikka tiedän sen menevän ohitse.

Niin monet suunnitelmat ovat menneet päin vittua. Kenenkään varaan ei voi laskea. Niin paitsi es. Es on hyvä.

Mielikuvitus on lamautuneena, tekisi vain mieli lyödä hanskat tiskiin kaiken suhteen. Miksi edes yrittää? Haluaisin vain huutaa ja itkeä, mutta turhaa sekin, ei kukaan kuule. Tietoisesti olen polttanut siltoja, enkä kadu, miksi katua jotain sellaista, kun tietää että se on parempi näin? Koska jos mitään olen elämästä oppinut, tiedän ettei pidä ikinä pidä luottaa, kenestäkään ei saa olla riippuvainen. Oikeastaan kukaan ei taida sietää niitä piirteitä, joita itsessäni arvostan eniten. Siksi ei kannata ripustautua ihmisiin. Ihmiset kun tajuavat millainen olen, juoksevat ne karkuun. Vielä muutamia vuosia sitten, se oli kauhistuttavaa ja meinasi viedä hengen. Nyt tiedän paremmin. Ette te minua horjuta. 

----

Burak Yeter - Tuesday ft. Danelle Sandoval

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Päivää!

Kappas keppanaa, blogi on jälleen auki.

Se meni kiinni aikoja sitten, kun aattelin että teen uuden ulkoasun. No en osannu ja vitutti ja keskeytin. Mutta tauko blogin suhteen teki oikein hyvää ja nyt ei kiukuta pelkästään, kun ajattelee mokomaa. En nyt menisi vannomaan vielä aktiivisuutta blogin suhteen, mutta ainakin lupaan yrittää.

Hieno banneri, eikö niin? Se ei valitettavasti ole lopullista mallia, mutta en nyt jaksa aatella, että minkälaisen bannerin haluan, niin es käy oikein hyvin. Muutenkin tää ulkka kaipailisi hieman hienosäätöä, mutta saa nähä jaksaako, stressiä en viitsi ottaa.

Kuulumisia ei sen kummempia ole. Koulu on loppusuoralla, hyvinvointini on vaakalaudalla ja sen sellaista.

Eeiii mulla muuta, jatkakaa.

maanantai 17. lokakuuta 2016

.

Jos tämä hiljaiselo ei nyt lopu, niin se saa jatkua! Eli oletettavasti jatkuu. Sitten alkaa kilometrinen angstipostaus, joten suosittelen lopettamaan lukemisen jos ei kiinnosta.

---

Tänään tein osoitteenmuutoksen. Tavarat vähenee ympäriltä, oksettavatunne ei katoa, korvissa humisee ja tuntuu kuin ryhti olisi oikeasti mennyt entistäkin enemmän kumaraan. Paniikki, stressi, epätietoisuus ja ahdistus muistavat olla joka päivä mukana. Syöminen on vaikeaa. Yleensä varsinaisesti ahdistus ei vie ruokahalua, mutta kaikki päälle pakkautuva taakka vaikeuttaa elämisen peruselementtejä. Jatkuva taistelu painon pitämiseen 47 kilossa, koska jos sen antaa tippua liian alas, alkaa se pitkä ja raskas alamäki, jota en halua elämääni, vaikka se jatkuvasti kuiskutteleekin kauniita asioita päässäni. Tänä aamuna painoin 46.6 kg.

Tää muutto ajaa mut kuin muutkin perheenjäsenet pikkuhiljaa valkoiseen pehmustettuun huoneeseen. Mikään ei ole sujunut niin kuin pitäisi. Kaikki kaatuu niskaan. Kaikki on hermostuneita ja ärsyyntyneitä. Minä ja sisko ei pystytä edes olemaan samassa huoneessa enää ilman sotaa, jonka seurauksena se olen minä joka lukittautuu huoneeseen mykistäen puhelimen sekä tietokoneen.

Mulla ei oo voimia roolata, kirjoittaa hahmotietoja, piirtää. Pää kumisee tyhjyyttään, eikä edes kofeiini auta. Ihme kyllä nukun. En oikeastaan tekisikään muuta kuin nukkuisin. Töihin on kuitenkin kiva päästä. Mun päivän huippuhetket, kun saa ajaa pois tästä kaaoksesta, eikä haittaa yhtään vaikka jäisi ylitöihinkin, kun ennen minuuttikin yli sovitun ajan on ärsyttänyt. Vaikka tää muuttostressi onkin ihan kamalaa, mua pelottaa huomattavasti enemmän se, mitä mun päässä tapahtuu kun oikeasti ei voi tulla kotiin enää. Mun rakkaaseen kotiin, mihin oon ennenki ajanu sadan kilometrin päästä vain muutaman tunnin oleskelun takia, että tuntisi olevansa turvassa. Nyt se viedään multa. Mihin mä nyt menen istumaan, kun  ei voi mennä katsomaan sitä rakkaaksi muodostunutta pelto-metsä-järvi maisemaan, silloin kun pitää edes minuutiksi paeta?

Mua itkettää että mun elukat jää tänne. Siis ne jotka on haudattu tänne. Joka päivä suunnittelen meneväni tuonne hautausmaalle, mutta en vaan pysty menemään sinne. Keksin tekosyitä, kuten: on liian kylmä, on liian pimeää, en halua että kukaan näkee että menen sinne. Mutta oikeasti en vain pysty. Mitä mä siellä tekisin? Tuijottasin niitä kivikasoja ja yrittäsin keksiä kuinka kertoa niille rakkaille, kuinka tuntuu että mun sydämen sirut kuoriutuu ihon läpi? Mitä se muka auttaa, minä ne tässä hylkään kuitenkin. Mulla ole oikeutta mennä sanomaan, että mua sattuu.

En usko että rahatilannekaan voisi olla huonompi. Tai ei se muuten ehkä, mutta haluan mennä ensiviikolla Lahteen, kun pidän syysloman. Mä tarvitsen ehdottomasti päästä pois täältä pariksi päiväksi. Mun on pakko. Mä tiiän että mun pitää vaan saada pari päivää lomaa tästä kaikesta. Äiti kyllä lupasi yrittää heittää mulle sen verran että pääsisin, mutta varmaksi ei voi sanoa, koska niidenkin rahatilanne on niin huono tuon remontin takia. Sitten lainaan kyllä joltain jos ei muuten onnistu. Haluun olla ees päivän jossain missä ei tarvi ajatella kaaosta, laittaa kivat vaatteet päälle ja ihan vaan nauraa kaikelle tyhmälle. Kuunnella jotain hauskoi biisei ja syödä kaikkee epäterveellistä.

Isoveli sentään osoitti veljellistä välittämistä tänään ja käänti mulle kolme sätkää. Tuli oikeesti tarpeeseen.

---

Kuten kaikki arvaa, olis mulla kuviakin, mutta en vaan löydä jaksamusta tai kiinnosta niiden laittamiseen. En jaksa myöskään laittaa mitään biisiä.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Suffer and pleasure forever and ever



Mä en jaksa vieläkää laittaa kännykästä kuvii tänne, vähänkö oon saamaton. Joskus ku innostun niin sitten tulee paljon kuvia. Tai paljon ja paljon, oon kuvannu oikeestaan tosi vähän nyt kesällä. Tänään käytin Vilhooki ekaa kertaa valjaissa pihalla, kun löysin ne pidemällä selkäosalla olevat H-valjaat, mutta en mä puhelinta ottanu mukaan. Pihalla vaa mietin koko ajan, että oispa pitäny ottaa kuvia tästä, mutta empäs jaksa hakea puhelinta.

Mutta hei niin, mäpäs en lopettanukkaa koulua! Nimittäin ku menin viime viikon torstaina käymään siellä, kun luokanvalvoja lupas keksiä ratkaisuja ja jos niitä ei ois löytynyt, niin oisin kirjottanut eropaperit. Sille sitten kerroin tästä, että olisin tahtonut käydä loput topit Viitasaarella tai Pihtiputaalla, ettei tarvitsisi muuttaa, mutta tää toinen opettaja keväällä lyttäs mun puheet. Niin sitten tää luokanvalvon kaa puhuttiin millasii paikkoja täällä on ja kerroin sille M-mainoksesta, koska siellä olin työkokeilussa ennen kuin lähdin tohon kouluun, niin lv innostu heti että toihan kuulostaa tosi hyvälle paikalle. Sitten se soitti sinne ja sieltä M-mainokselta muistettiin mut ja käy kuulemma tosi hyvin että meen sinne. Toinen mun huolen aihe sitten oli mun rästit, joita en saa tehtyä itsekseni ja kirjalliset tehtävät, niin LV sano että koska toi toppipaikka on sen verran monipuolinen, niin kuulemma mun tuskin tarvii tehä paljookaa rästei erikseen, kun voin suorittaa ne tekemällä hyvin hommia tuolla topissa (kuten kirjalliset tehtävätkin). Näillä näkymin mun pitäs niinku käydä olemassa mahdollisesti jossai vaihees muutama viikko koululla (tietenkin), mutta suurin osa opinnoista tulis tuolta topista eli jeee! Oon M-mainoksella joulukuun puoleen väliin asti ja sitte loppuvuos ja mahdollisesti ens vuoden alku sitten katotaan, että mitä tehdään ja miten tehdään. Mutta musta tulee sittenkin painotuotantoassistentti. JEEE!

Oon tässä yrittäny alottaa jo pakkaamista maailmanlopun farssin päämajalle siirtymiseks ja vittu tätä tavaraa riittää. Mulla palaa niin vitusti kiinni etenkin isosiskoon, joka osaa olla täydellinen skitsonarsistisairashomovittukulmikasvittusaatana halutessaan ja senhän voi kuvitella minkälaine vittupää se osaaki olla nyt ku se remontoi sitä vitun yläkertaa ja on väsyny ja perkele. Että jos selviin seuraavasta reilusta kuukaudesta hengissä niin se on ihme. Kaikilla on vaan kiire, eikä kukaan jaksa enää mitään ja tää on niin vitun ikävää. 

Yritän tässä oikeesti aktivoituu bloginkin puolella, mutta mä en vaa oikeesti jaksa kiinnostua tällä hetkellä, mutta ehkä tää helpottaa jossain välissä ku menee tää muuttohässäkän aiheuttama itsemurha alttius helvettiin ja jos pääsis arkeen kiinni ja jotain. Emmä tiiä, väsyttää ja tekee mieli tupakkia mutta poltin viime yönä loppuun. Ääääärärärärärä.

Ps. oon alkanu kuuntelee taas Sonataa niiiiin vitusti.

Sonata Arctica - In the Dark